Yläkerrassa oli juhlat...
Yläkerrassa oli juhlat, naiset nauroivat,
pakotin itseni työhön,
ongelmat,
jotka luulin ratkaisseeni, ovat ratkaisemattomia,
eivätkä siis ongelmia.
Maailma on prosessi, ja tietysti on käsityksiä joihin en voi yhtyä.
Tulimme elokuvista, emme puhuneet,
pieniä laivoja ehkä, joiden purjeet on valaistu säh-
köllä, ehkä merivirtoja, kelloja,
eivät ne minua kiinnosta,
ulkona oli koleaa, Aleksanteri II:n
patsaan ympäriltä lumi oli sulanut, siinä oli havuja.
Suomi on Suomi ja linnut lentää; kritiikki on mahdotonta.
Vastapäisessä talossa remonttimiehet jatkavat yli puolenyön,
sinne tulee uusia asukkaita, harva se päivä
on kadulla muuttoauto, tämä kaupunginosa
slummiutuu,
oppinut istuu vähässä valossa kirjojensa keskellä
kaiket illat.
Sen ruokalan nimi, jossa kävimme syömässä, oli Gismonda, pikku-
poikana kirjoitin muistiin liikkeiden nimiä ja
autojen rekisterinumeroita,
kuten kaikki,
ulkona oli kaunista, aurinko paistoi,
kuin joskus, monta vaihtoehtoa.
Maailma ei ole kenenkään käsitys,
asiantuntijat valehtelevat, ja heillä on oikeus siihen,
kävelin Unioninkadulla,
jokainen kysymys tärkeä tai yhdentekevä,
tajusin käveleväni.
Sitten oli kevät.
Tiedän että taloni on hiekalle rakennettu, mutta kenenpä ei olisi?
Vähässä valossa, kaiket illat, tiede,
olimme olleet katsomassa Godardin elokuvaa, raitiovaunussa
veti,
olen tätä mieltä
nyt, koska olen tämä, tässä paikassa ja tätä tietä
kulkenut,
(miksi peruuttaisin?) mikään ei peruutu.
Kerran joulukuun lopulla:
istuimme Kulosaaren Kasinolla, meri oli jäätymässä juuri,
viereisessä pöydässä
nainen sanoi: "Tähän käteen, Vilho!"
ja Vilho sanoi:
"Nyt sinä olet taas kylmä liikenainen"
(en saa mielestäni tällaisia keskusteluja).
Tämä työ menee hitaasti eteenpäin, joskus nopeasti, preesensistä
imperfektiin, ja ennen kuin lause on valmis, lapsi
lähtee liikkeelle ja konttaa
tasangon yli,
johon on painettu seitsemän aurinkoa.
Olimme iltakävelyllä, vaimoni ja minä, rännit kusivat,
hänellä oli kumisaappaat jalassa mutta minulla oli
ruskeat kenkäni, joihin olin ostanut uudet nauhat
Runeberginkadulta,
näin kuluu aikamme,
joka päivä keksin uuden yksityiskohdan
talojen julkisivuista, keväällä
näen kaiken uudessa valossa.
Voisin laatia suunnitelman, tai talousarvion, budjetin,
ja käsitellä sitä,
Jeesus on out, Tarzan in,
Katajanokan kanava oli keskeltä sulana,
siinä sorsat uiskentelivat, monimutkaisia
ovat asiat, korot ajallaan maksettava,
lyön laskuja piikkiin ja ihmettelen
salaperäisiä reikiä, joiden läpi voi tirkistellä.
On oltava kärsivällinen, mutta myös valpas,
odotettava kauan ja sitten äkkiä, siepattava.
Translated by Hasso Krull
Ülemisel korrusel peeti pidu, naised naersid,
mina sundisin ennast tööle,
need probleemid,
mis ma oma arust olin lahendanud, ei olegi lahendatavad,
seega nad polegi probleemid.
Maailm on protsess, ja muidugi leidub seisukohti, millega ei saa nõustuda.
Tulime kinost ega ajanud juttu,
võib-olla väikesi laevu, mille purjesid valgustab e-
lekter, võib-olla hoovusi, kelli,
mulle need on ükskõik,
väljas on vilu, Aleksander II
kuju ümbert oli lumi ära suland, seal oli kuuseoksi.
Soome on Soome ja linnud lendavad; kriitika pole võimalik.
Vastasmajas teevad remondimehed poole ööni tööd,
sinna tuleb uusi elanikke, peaaegu iga päev
näeb tänaval kolimisautot, sellest linnaosast
saab slumm,
haritlased istuvad igal õhtul tuhmis valguses
raamatute taga.
See söökla, kus me söömas käisime, oli Gismonda, kui olin
väike, jätsin firmanimesid ja autonumbreid
endale meelde,
nii nagu teisedki,
ilm oli ilus, päikene paistis,
nii juhtub vahel, võimalusi on palju.
Maailm ei ole kellegi arvamus,
asjatundjad valetavad, ja neil on selleks õigus,
jalutasin Unioni tänaval,
kõik küsimused on tähtsad või tähtsusetud,
tundsin, et jalutan.
Siis oli kevad.
Tean, et mu maja on ehitatud liivale, aga kelle maja poleks?
Tuhmis valguses, igal õhtul, teadus,
käisime Godard'i filmi vaatamas, trammis tuul tõmbas,
arvan nüüd nõnda, sest
olen see kes olen, siin, siitkaudu tulnud,
(miks peaksin selle tühistama?) midagi ei saa tühistada.
Ükskord detsembri lõpus:
istusime Kulosaaren Casino restoranis, meri hakkas jäässe minema,
kõrvallauas
ütles üks naine: „Jalamaid, Vilho!",
ja Vilho vastas:
„Muutusid jälle külmaks ärinaiseks."
(Sellised dialoogid ei lähe mul kuidagi meelest.)
See töö edeneb aeglaselt, mõnikord kiiresti, olevikust
täisminevikku, ja enne kui lause lõpule jõuab, hakkab
laps neljakäpakil
üle lauskmaa roomama,
sinna peale on trükitud seitse päikest.
Õhtul käisime naisega jalutamas, vihmaveetorud kusesid,
temal olid kummikud jalas, aga minul olid minu
pruunid kingad, ostsin neile Runebergi tänavalt
uued paelad,
nii veedamegi oma aega,
iga päev leiutan majade fassaadidel mõne
uue detaili, kevadel
näen kõike uues valguses.
Võiksin koostada projekti, või majandusprognoosi, eelarve,
siis seda arutada,
Jeesus on out, Tarzan in,
Katajanokka kanal oli keskelt lahti sulanud,
pardid lasksid seal liugu, lood
on keerulised, protsente peab tähtajaks maksma,
torkan arved naela otsa ja silmitsen
salapäraseid auke, kust näeb läbi.
Tuleb kannatlik olla, aga tähelepanelik ka,
tuleb oodata kaua, ja siis äkki napsata kinni.
Penti Sārikoski
Translated by Maima Grīnberga
Augšstāvā bija ballīte, sievietes smējās,
piespiedu sevi strādāt,
problēmas,
kas man šķita atrisinātas, ir neatrisināmas,
tātad nemaz nav problēmas.
Pasaule ir process, un, zināms, ir viedokļi, kam nevaru pievienoties.
Nācām no kino, nesarunājāmies,
varbūt kuģīši, kuru buras izgaismo elek-
trība, varbūt straumes, zvani,
tie mani neinteresē,
ārā bija drēgns, ap Aleksandra II
pieminekli nokusis sniegs, tur mētājās egļu zari.
Somija ir Somija, un putni lido; kritika ir neiespējama.
Pretējā namā remontvīri strādā līdz vēlai naktij,
tur būs jauni iedzīvotāji, reta tā diena, kad
uz ielas nestāv mantu mašīna, šis pilsētas rajons
pārvēršas graustos,
mācīts vīrs augus vakarus trūcīgā apgaismojumā sēž starp
savām grāmatām.
Tā ēdnīca, kurā mēs ēdām, saucās Gismonda, zēnībā
pierakstīju visu uzņēmumu nosaukumus un
auto reģistrācijas numurus,
tāpat kā visi,
ārā bija skaisti, saule spīdēja,
kā jau reizēm, vairākas iespējas.
Pasaule nav nekāds viedoklis,
eksperti melo, un tās ir viņu tiesības,
soļoju pa Ūnijas ielu,
visi jautājumi ir svarīgi vai vienaldzīgi,
jutu, ka soļoju.
Tad pienāca pavasaris.
Zinu, ka mans nams ir dibināts uz smiltīm, bet vai tad kādam tā nav?
Trūcīgā apgaismojumā, augus vakarus, zinātne,
bijām skatīties Godāra filmu, tramvajā
vilka,
tā es uzskatu
tagad, jo esmu, kas esmu, šajā vietā un šo ceļu
gājis,
(kāpēc man to atsaukt?) nekas nav atsaucams.
Reiz decembra beigās:
sēdējām Kulosāri Kazino, jūra pamazām aizsala,
pie blakus galdiņa
sieviete teica: “Vilho, runāts – darīts!”
un Vilho sacīja:
“Nu tu atkal esi salta biznesa sieviete.”
(Es nespēju aizmirst tādas sarunas.)
Šis darbs uz priekšu virzās lēni, reizēm ātri, no tagadnes
uz nepabeigto pagātni, un, pirms teikums būs gatavs, bērns
sakustēsies un pārrāpos
pāri līdzenumam,
kurā iespiestas septiņas saules.
Bijām vakara pastaigā, mana sieva un es, renes mīza,
viņai kājās bija gumijnieki, bet man
brūnās kurpes, kam Runeberga ielā biju nopircis
jaunas saites,
tā paiet mūsu laiks,
katru dienu atrodu pa neredzētai detaļai
namu fasādēs, pavasarī
redzu visu jaunā gaismā.
Es varētu sastādīt plānu vai kalkulāciju, budžetu
un izskatīt to,
Jēzus ir out, Tarzāns – in,
Katajanokas kanāla vidus bija atkusis,
tur peldējās pīles, viss
ir sarežģīti, laikus jānomaksā procenti,
uzduru sableķotos rēķinus uz nagliņas un apbrīnoju
noslēpumainos caurumus, pa kuriem var palūrēt.
Ir jābūt pacietīgam, bet arī modram,
jāgaida ilgi un tad piepeši jāķer ciet.
Translated by Mauritz Nylund
Det var fest i övre våningen, kvinnorna skrattade, jag tvingade mej att arbeta,
problemen,
som jag trodde mej ha löst, är olösbara,
och alltså inga problem.
Världen är en process, och naturligtvis finns det upp-
fattningar
som man inte kan instämma
i.
Vi hade varit på bio, vi samtalade inte,
små fartyg kanske, vars segel ar belysta
med elektri-
citet, kanske havsströmmar, klockor, de intresserar mej inte,
ute var det kyligt, snön kring Alexander II:s staty hade
smält, där låg gran-
kvistar.
Finland är Finland och fåglarna flyger; ingen kritik är
möjlig.
I huset mittemot renoverar man även efter midnatt, det flyttar in nya invånare,
nästan varje dag
finns det ett flyttlass på gatan, denhär stads-
delen forslummas,
den lärde sitter i svag belysning mitt
bland
sina böcker kväll efter kväll.
Matserveringen, dit vi gick för att äta, hette Gismonda,
då jag var
pojkspoling skrev jag upp namnet på affärer
och registernummer på bilar,
såsom alla,
ute var det vackert väder, solen sken,
såsom nångång,
många alternativ.
Världen är inte någons föreställning,
specialisterna ljuger, det har de rätt till,
jag promenerade Unionsgatan,
varje fråga viktig eller egal,
jag fattade att jag
promenerar.
Sen blev det vår.
Jag vet att mitt hus är bygt på sand, men vems vore
inte det?
I svag belysning, kväll efter kväll, vetenskapen,
vi hade sett en Gorardfilm, det drog i spårvagnen,
jag är av denhär meningen
nu, då jag är den jag är, står på denhär platsen och har gått
denhär vägen,
(varför skulle jag ta tillbaka?) ingenting kan annulleras.
En gång i slutet av december:
vi satt på Brändö Kasino, havet isades just då,
i bordet bredvid
sa en kvinna:”Vilho, vi tummar på det!”
och Vilho sa:
”Nu är du bara affärskvinna igen”
(såna diskussioner går mej inte ur sinnet).
Det här arbetet framskrider långsamt, nån gång snabbt,
från presens
till imperfektum, och innan meningen är färdig,
sätter
barnet i våg och kryper
över slätten,
där sju solar ristats in.
Vi gjorde en kvällspromenad, min Fru och jag, stuprännorna pinkade,
hon bar gumistövlar men jag hade mina bruna skor,
jag hade köpt nya snören till dem
på Runebergsgatan,
så förflyter vår tid,
varje dag kommer jag på en ny detalj
på husens fasader, om våren
ser jag allt i nytt ljus.
Jag kunde göra upp en plan, en hushållskalkyl, budget,
och ta den under behandling.
Jesus är out, Tarzan är in,
Skatuddens kanal har en vak,
änderna simmade där, livet är invecklat,
räntorna bör betalas på utsatt tid,
jag slår räkningar på spiken och för-
undrar
mej över de hemlighetsfulla hål, genom vilka man
kan kika.
Man bör vara tålmodig, men också vaksam,
vänta länge och sedan plötsligt, slå till.
-
Country in which the text is setFinland
-
Featured locations
Helsinki
-
Impact
The collection Kuljen missä kuljen (I wander where I wander) was published in 1965. The poems describe a poet lost in his writing and readers are invited to participate in this process. The collection opens with a series of poems devoted to Helsinki, which forms the backdrop to the poet’s wanderings, memories and impressions. The poems are collages that combine very concrete, rapid everyday scenes and events with political and existential musings.
Although the poems were written in the 1960s, some of the places they refer to are still recognizable today (Kauppahalli, Kulosaaren Casino, Rautatieasema, Suurkirkko and Kaisaniemen puisto). Others have faded into history, like much of the former atmosphere of Finland’s capital.
Saarikoski is regarded as an important modernizer of Finnish poetic language.
Ritva Hapuli
-
Balticness
As a central feature of Helsinki’s location, the Baltic Sea certainly forms part of Saarikoski’s poetic landscape. His work provides glimpses of the sea but also refers to it in terms of the geo-political neighbourhood along its shores.
-
Bibliographic information
kuljen missä kuljen. Helsinki, Otava 1965; Tähänastiset runot. Helsinki, Otava 1978, 141-185.
-
Translations
Language Year Translator Swedish 1969 Mauritz Nylund -
Year of first publication1965
-
Place of first publicationHelsinki, Finland